maanantai 31. elokuuta 2009

Pikku sievä nurkkani..

Viikonloppu hurahti vauhdilla! Sain kuin sainkin ikkunat pestyä ja jo aikaisemmassa bloggauksessa esittelemäni 10 euron askatelupöytäni maalattua..myös pikku jakkara sai uuttaa pintaa jalkoihinsa ja istuimelle on luvassa sama juttu, kunhan joudan. Pieni askartelu "pisteeni" on tällä hetkellä yläkerran muurin kyljessä, mutta muuttaa hiukan, kunhan saadaan yksi rakenteilla oleva väliseinä valmiiksi. Olen niin kyllästynyt syömään kaiken maailman puteleiden ja purnukoiden keskellä, että oma pieni työpöytä on kyllä niin tervetullut..ja sitä mieltä ovat varmasti muutkin perheen jäsenet :) Tässä kuvaa maalatusta pöydästä, johon vielä tulee kaveriksi hyllyköt ja pussukat, kunhan pääsee oikeaan paikkaansa...


Ilmoitustalut tyyppisen tekosen puuhastelin myös lauantaina. Siihen sain kivasti vanhoja, minulle tärkeitä kuvia esille. Tai tuo yksi kuva tytöstämme ei ole vanha tietystikään.
Purnukat ovat hyvä vertauskohde, jos taulun koko mietityttää..

Huomenna olisi taas vierailu tyttömme tulevassa hoitopaikassa ja pian sinne ihan kokopäiväisesti pitäisi tytön lähteä..jaiks!! Taitaa olla tällä äidillä vaikeempaa olla erossa, kuin tytöllä itsellään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti