perjantai 28. toukokuuta 2010

Viikon kootut :)

Tällä viikolla oli ohjelmaa jos jonnin moista.. Ommella hurruuttelin ja Tildan synttäreitä juhlittiin torstaina. Juhlakansana silloin oli Tildan vauva ja lapsi kamut. Tulevana sunnuntaina tulee sitten sukulaiset.
Minusta juhlien järjestäminen on ihanaa. Ja aina olis kiva jotain pientä extraa järkätä. Vähän itselläkin naurattaa, että jos 2.v synttäreitä pitää järkätä päiväkaupalla, niin mitähän se on sitten muutaman vuoden päästä, kun lapsi itse osaa jo pyytää asioita!!??
Tiistaina huhuilin täällä blogissani, jos jollakin sattuisi olemaan lainata Hannah kaavoja, kun olivat Iinulta päässeet loppumaan ja onnekseni Pumpulia ja Pellavaa blogin Ilona oli aivan ihanan ystävällinen ja laittoi minulle kaavat postissa tulemaan. Sain siis ommella Tildalle 2.v tunikan. Tosin tämä ei ehtinyt sinne torstain kemuihin, mutta sunnuntaina sitten. Ja 2.v kuvaanhan tämä puetaan myös. Ajattelin josko mökillä, savusaunan portailla kuvat napsisin..katotaas nyt.
Tunika on kuvassa jo ihan ryppyinen, kun Tilda se päällä meni pidemmän aikaa..mekkoa rullaten ja napaansa esitellen!

Tunikassa koko 86-92cm ja ei oo kyllä turhaan kehuttu kaava. Aivan ihana!! Kankaat on kaikki kierrätettyä. Ruudullinen pöytäliina ja Taikapuu applikaatiossa tyynyliinan paloja. Hihat myöskin tyynyliinaa. Tuo pieni virkattu kukka on uusi. Naapurin isännän äidin tekosia. Terkut vaan sinne Riihimäelle! Ihania ovat! :)

Ja näin meän marakatti poseeraa...
mutta ei ilmaiseksi... pastilli pitää saada palkaksi!!
Jotenkin kun tuon ruudullisen pöytäliinan näin, niin samantien päässäni välähti visio tästä värimaailmasta ja tunikasta yleensä.

Tilauksesta tein lätsiä kesäksi. Vähän syvensin tuota mallia, jotta pysyy paremmin päässä ja tulee vähän korville, niin ei korvanlehdet kärtsää.
Nämäkin kaikki vanhoja verhoja.

Pari teepparia kaksoispojille tilauksesta. Kuosit eivät varmaankaan kovin esittelyä kaipaa. JNY desing, Ikasyriltä tilattua. Paidoissa koko 98cm.

Tilauksesta nämäkin polvipaikkahousut. Toivottiin oikein retroisia. Ja nämähän ovat juurikin sellaiset :) Retroista ne retroimmat sävyt minun mielestäni.
Housuissa koko n.98cm ja materiaalina keltainen sametti. Polvipaikat verhoa.


Meikkipussukka Tildan kaavalla. Tähänkin laitoin tuollaisen pientäkin pienemmän virkatun "liinan" ja lisäksi vielä tuollaisen äitini tekemän sydän napin.

Vuorena ihanaa Tildaa..ruusuisena.

Tässä sitten Tildan synttäri ylläri!! Tätä tehtiin miehen kanssa hartaudella :) Mies teki rungon ja minä verhoilin. Tuli aikas hauska ja aivan varmasti pääsee meillä ahkeraan käyttöön. Kaikki tykätään tällaisella "leikkiä"..
Saanko esitellä: Lapinkan talon nukketeatteri!
Vielä vähän viirinauhaa haluan teatteriin tehdä, mutta toimii mainiosti näinkin.
Tämä oli yllätysnumerona tytön kemuissa. Kaikille jaettiin hieman leikkirahaa alakerrassa ja matkattiin yläkertaan, jossa Seppo-sonni ja Ossi-orava pitivät kioskiaan (mieheni siis sermin takana kera Sepon ja Ossin). Siitä sitten kaikki saivat ostaa mieluisensa kipari tuotteet.. tikkarin, karkkiaskin tai suklaapatukan. Harmi vain kun tästä ei ole kuvaa..sen verran oli säpinää meidän yläkerrassa, että ei ehtinyt kuvailemaan. Mutta muksut tykkäs! :)
Teatterin runko on tehty Anu Harkin Viritetty kirjan ohjeilla.


Näitä käsinukke hahmoja meillä on muutama ja lisää pitää siis tehdä. Tämä ihana Seppo-sonni löytyi kirpparilta parilla eurolla. On jonkun itse tekemä..aivan ihastuttava!

MUUUUUUU!!!!!!
Huh! Tulipas taas eepos!!
Nyt pitää lähteä nukkumaan, jotta huomenna taas jaksaa..
Mukavaa viikonloppua kaikille :)















keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ihana ylläri!

Voi mikä ihana tunnustus minua täällä odottikaan!! Tämän ihanaisen sain Heidin väkerrykset blogista. Kiitos hirmuisesti.. kumarran ja niiaan :) Tämä kyllä kruunaa tämän päivän ja hyvillä mielillä voi lähteä yöunille..
Ja niitä ihania blogejahan on paaaaaljon. Tällä kertaa haluan antaa tämän piipadoo blogiin. Aina ihanan raikkaita ja hauskoja ompeluksia. Mukavaa luettavaa ja silmän iloa :) Tässä siis teille piipadoo!!


tiistai 25. toukokuuta 2010

OLISIN MAAILMAN ONNELLISIN JOS...

sinä ihana, jolla on Farbenmixin Hannah tunikan kaava, voisti lainata sitä minulle ihan pienen pieneksi hetkeksi! Yritin Iinulta sitä käydä tilaamassa, mutta voi itku.. olivat loppuneet!!
Tarvisin kaavaa niin kipeästi tyttösen synttäri mekkoon... Mie kyllä korvaan jotenkin ja postimaksut maksan TOTTAKAI!
Olisin niiiiin kiitollinen avusta! :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kesäunelmia ja herkullisia terkkuja äidiltä!

Tässä taas megapostia meiltä! En ole paljon malttanut koneelle viikkoon istahtaa.. Heti töistä päästyä on aikaa vietetty ulkona iltamyöhään asti. Nautittu lämmöstä ja kesästä. Unelmoitu ja suunniteltu. Nautittu vaan..
Nyt ilmat ovatkin sitten koleammat, mutta kyllä se taas lämpenee. Uskokaa pois! :)
Tänä kesänä on tarkoitus rakentaa pihan puolelle iso kunnon terassi. Nämä meidän betoni rappusetkin saavat samalla puuverhoilun. Odotan sitä kovasti, vaikka ei näissäkään mitään vikaa ole..mutta puiset tuntuvat tietty paljon kivemmille.

Terassi tulee samalle tasolle kuin veranta.. eli korkealle, noin 2,3 metriä irti maasta. Terassin alta on käynti pajaan ja saunaan. Näitä rappusia taloon siis on yhteensä 8 kpl. Ja kyllä vain..tuo "kaunis" kaide saa terassin myötä lähtöpassit ja tilalle uusi puinen nätti kaide. Mie en laita hanttiin ollenkaan!! Sanon iloisesti tuolle rautaputkelle "heippatihei"!!!

Kranssikin on saanut kesäisen asun.. kauniin sävyisiä paperinarukukkia.

Tuon hassun värisen oven takana on tämä meidän veranta. Tykkään kovasti tästä tilasta ja näin kesällähän tämä on kuin yksi huone lisää. Yhtenä päivänä meinasin raahata jopa ompelukoneeni tänne, mutta en sitten kuitenkaan :) Tuossa oikealla on vielä reilu tila Tildan vaunuille. Terassi siis rakennetaan niin, että tuohon oikealla olevaan ikkunaseinään puhkaistaan käynti suoraan terassille, lasisilla pariovilla. Itse taloon menevä ovi on tuossa vasemmalla, joka ei nyt kyllä näy kuvassa.
Tuolla ikkunan takan komeilee vielä nuo rakennustelineet kun talo on saanut toisen kiekan maalia..onneksi mieheni on purkanut ne tänään pois :)

Näitä vanhoja tooleja löytyi talostamme yhteensä 7 kpl, kun tämän ostimme. Osan niistä olen kunnostanut ja osa ovat ihan vaan näin koristeena ja laskupintana. Kaikki kylläkin ihan käyttökelpoisia.
Viikko kun oli niin älyttömän lämmin, niin pihalle tapahtui hetkessä ihmeitä. Luumut, omenat ja kirsikkapuut ovat kaikki täydessä kukassa! Yleensä ne kukkivat pienissä sykleissä niin että ekana kauniit kukat saavat luumut, sitten omput ja lopuksi kirsikat. Mutta nyt jostain kumman syystä pamahti kaikkiin kerralla! WAU!!

Viime viikolla toi postipoika jotain aivan tosi HERKULLISTA!! Rakas äitini oli taiteillut tällaisia ihastuttavia nappeja... aivan syötäviä! Enkä meinaa malttaa odottaa, että pääsen näitä ompeluksissani käyttämään.

Noista sydämen muotoisista napeista tulee varmasti hauskan näköisiä..vähän niin kuin ketun päitä! :)

Äitini oli laittanut pakettiin myös ihanan raikkaat keittiörätit bambulangasta. Isompi minulle ja pienempi Tildalle tietty..pitäähän se oma rätti olla, jotta voi minun perässä tulla ja luutuilla, kun ei äiti osaa tarpeeksi tarkasti ottaa :)

Näitä kesäisiä paperinarukukkia äiti lähetti jo aikaisemmin useissa eri sävyissä. Tuossa kesäisessä kranssissa näitä olikin muutama. Ovat mielestäni tosi kauniita esim. kattauksissa, verhoissa, korteissa, hiuksissa jne..ihan melkein missä vain!

Täällä on kuulkaas taiteiltu! Tilda on kovasti innostunut sormiväreistä..no kukapa kaksi vuotias ei olisi!!?? Onhan se niin hauskaa! Tahtoisi koko ajan maalata ja mikäpä siinä. Mukavaa kun innostuu..ja mulla hyvä syy sotkea maaleilla itsekin siinä samalla :)

Lauantaina oli tytön muskarin kevätnäytös. Teemana oli kansainvälisyys ja eri kulttuurit. Me oltiin inkkareita! Tein Tildalle asun miesten xl kokoisesta T-paidasta ja hyvin toimi. Näkyy kuvassa kyllä tosi heikosti..mutta siis vähän saksia, saumuria ja kangastusseja ja avot. Ensiksi mietin josko oltais eskimoita, mutta luovuin ideasta helteiden takia. Olis saattanu olla aika kiukkuinen keikka eskimon asussa :) Inkkarilla meni näytös hienosti ja syksyllä taas sitten muskarointi jatkuu.

Jos on sormivärit hitti, niin on kyllä saippuakuplatkin. Moooonta kertaa päivässä tulee käsi ojossa pyytämään "äiti, lissää kuplavettä", kun puolet on puhalleltu ja puolet kaatunut pihanurtsille.

Voi että toivon, jotta kesästä tulisi lämmin. Niin lämmin kuin joissain ennusteissa on luvattu. Vettäkin toki toivon välillä, jotta pysyy luonto vihreänä ja raikkaana. Voitaisiin hörppiä mummun mehua ja olla nassut hiekassa ihan koko kesä!! Kuvassa takana näkyy Tildan serkkutyttö naapurista.. ihana punaposkinen ilopilleri :)
Tildakin täytti viime torstaina 2 vuotta. Itsellä tekee vaikeuksia uskoa sitä tosi asiaa..aika menee älyttömän nopeasti! Synttäreitä juhlitaan tulevalla viikolla torstaina ja sunnuntaina. Ensin kavereiden kesken ja sunnuntaina sukulaisten kanssa. Tulossa hauska viikko siis! Ompeluksiakin tiedossa reilusti..
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja jälleen on lukijapaneliin ilmaantunut uusia lukijoita.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!!














torstai 20. toukokuuta 2010

Ihana tunnustus! Kiitos!

Sain Paapiilta, Paapii blogista ihanan tunnustuksen! Olen kyllä todella otettu.. Kiitos tuhannesti Paapii!
Tuli niin mukava mieli..
Tämä tulisi "sääntöjen" mukaan antaa kahdelletoista, mielestäni mukavalle blogille. Ja yhdyn Paapiihin..mahdoton tehtävä!! Ihania blogeja on niin paljon, että valitseminen ei ole helppoa. Niinpä minäkin jatkan "vähempi enempi" linjaa ja tahdon tämän tunnutuksen antaa Iso Maailma blogin Marjulille. Blogisi on yksi suosikeistani. Kauniita, koskettavia ja aidon arkisia asioita ja upeita valokuvia. Jatka samaan malliin :)

Nyt unille ja huomennahan onkin taas jo perjantai!!

NAM!!!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Monenmoista..

Heti tähän alkuun haluan kiittää teitä ihania, kun jätätte mukavia kommentteja ja merkkejä käynneistänne! Niitä on aina ilo lukea :) Itse en meinaa ehtiä kuin pikaisesti kerran päivässä lueskelemaan uusimmat postaukset ja silloin tällöin tänne jättämään jonkun megakokoisen postauksen!! Mutta siis kartalla ollaan ja upeita juttuja käynkin monen monesta blogista ihastelemassa säännöllisesti. Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille. Mukavaa kun tulitte ja toivottavasti viihdytte..
Viikko meni lujaa ja oli touhua täynnä. Lääkärillä kävin Tildan kanssa useampaan otteeseen ja hampaatkin tytöltä tarkastettiin. Oli niin reipas että! Hammaslääkärin oli vaikea saada peiliä Tildan suuhun, eikä siksi että olisi hanttiin laittanut, vaan oli vaan niin kovasti juttua ja suu kävi kuin Stockmanin ovet :)
Itseäni saan taputtaa selkään siitä syystä, että nyt on puhtaat ikkunat ja niissä uudet verhot, sekä lattioilla puti puhtaat matot, juuri pesulasta saapuneina..ai että mie tykkään!
Ja sitten hirmuisesti kuvia ompeluksista.. tässä siis tällä viikolla aikaan saamiani juttuja.
Kellohamosia resoreilla..nämä on mulla töissä myynnissä. Kaava taas omasta päästä.. eihän tuohon malliin kovinkaan kummoisia kaavoja tarvita :)
Kankaan vanhoja Tampellan verhoja

Taikapuu kellohame tilauksesta. Tämä on vähän reilumpaa kokoa..n.110cm

Tässäkin kankaana verhoa ja puu applikaatiot tyynyliinasta.


Aikaisemmin postasin polvipaikkapöksyjä..ja nämä ovat nyt ne Tildan sammari byysat. Värimaailma on mielestäni ihanan raikas ja tykkään kovasti nyt juurikin tällaisista..
Malli näissäkin aika lailla oma.. Juju kirjan peruspöksyistä hain vähän osviittaa.
Kokoa näillä 86-92cm
Pipoja olen tehnyt useammankin tilauksesta.. Kelta-turkoosi velourista rattoripipan tein vajaa 2.v pikku pojalle. Applikaatio on veloureista.

Nämä pipolaiset tein toveiden perusteella. Poika halusi dino juttuja ja tyttö tykkää linnuista. Sisaruksille siis menivät. Ei siis muuta ku kynä käteen ja piirtämään.. :)

Ystäväni sai vauvan vappuna ja toivoi äitiyspakkauksen pussukalleen uutta ilmettä. Hänellä itsellään oli tuota ihanaa Marimekon Räsymatto kangasta. Aivan tosi kiva pussukka tuli!! Nämä kun ajattelee heidän moderneihin mustiin vaunuihin, niin avot! Siellä on pienen poikasen hyvä uinua..


Tää oli Tildastakin ihan toooooosi ihana!!

Ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan..ja olihan tämä loistava tilaisuus vaatia myös tuttia, koska vauvatkin niitä pussissansa syö..ja ihan näyttäs että ei menis ku pieni hetki ja tulis unimatti kylään..silmä luppasee jo melkeen.
Täällä kotosalla tapahtuu kokoajan paljon muutakin! Minua on puraissut taas se sitkeä maalikärpänen ja seuraavaksi postaankin siitä aiheesta.. Huomenna minulle on luvassa jotain tosi kivaa. Lähdemme vanhojen opiskelukavereideni kanssa helsinkiin viettämään lauantai päivää / iltaa. Picnicille ja ehkäpä sinne yöhönkin :) On aivan tosi mukava nähdä kavereita pitkästä aikaa, vaikka jo valmiiksi on Tildaa ihan kamala ikävä! Nooohh..sitten on kiva nähdä taas ja tyttö pääsee mummulan mökille viettämään laatuaikaa iskän kanssa.
Nyt unille mars! Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!










torstai 6. toukokuuta 2010

Tildan keittiössä tapahtuu..

Erikoisuutena tästä keittiöstä saa mm. makeita kakkuja, joiden lisukkeina tulee KANANMUNIA, porkkana-ruisleipä höystöä ja lisukkeena KANANMUNIA, sekä tietty Tildan muusia kera KANANMUNIEN! :) Kokille ei auta vastalauseet, hän RAKASTAA KANAMUNIA! Ja kun niitä tarjoillaan on parempi olla hiljaa ja nautiskella talon antimista.

Meidän iskä (mieheni siis) teki pienelle kokki kolmosella hellan ja mie somistelin sitten tuon keittonurkkauksen. Tämä siis nyt "ensihätään" kun se leikkimökki on vielä projektin alla. Tää nurkkaus siis on meillä keittiössä. Mie kokkailen tuossa vasemmalla, vieressä kettiö saarreekkeen luona.. Tilda kun on innokas kokkailija ja aina haluis olla apuna. Nyt voidaan vierekkäin puuhastella. Ja ihan varppina tulee tytön keittiöstä yhtä hyvää syötävää kuin isommastakin.. ellei jopa parempaakin! :) Ainakin on mielikuvitus rikkaampaa..ja niin kovin KANANMUNA voittoista!

NAM!!!!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Polvipaikka pöksyä

Vappu oli ja meni.. kivasti menikin! Anoppilan mökillä kävimme avaamassa savusaunakauden tällekin kesälle. Ei ole olemassa parempia löylyjä kuin tuolla kyseisessä saunassa. Voi että mie nautin, ku sinne pääsen itteäni vihtomaan :) Ekaa kertaa myös grillailtiin vappuna. NAM!

Olen myös ehtinyt taas hieman ompelemaan, vaikkakin ensi viikolla taas sitten vähän enemmän on aikaa koneiden kanssa peuhata. Mie oon taas hurahtanut vakosamettiin!. Tai no olen oikeastaan aina tykännyt sametista ja ajoittain siitä tulee tehtyä enemmänkin ompeluksia. Tällä kertaa tein polvipaikka housuja levein resorein. Nää mie tein Tildalle, mutta olivat vielä aivan liian reilut, vaikkakin toimivat noiden leveiden resoreiden ansiosta. Nämä pöksyt kuitenkin ovat jo löytäneet uuden omistajan, jolle ovat passellimmat kuin tuolle meidän kirpulle. Kirpulle onkin tulossa jo samanlaiset, mutta pienemmät. Tykkään ihan TOSI paljon tuosta värimaailmasta!!

Tiiän ihan tasan tarkkaa jo millaisen paidan / tunikan teen housuihin kaveriksi Tildalle.
Näissäkin on minun silmää miellyttävä meininki väreiltään. Nämä on mulla töissä myynnissä.


Ja nämä puolestaan tein tilauksesta kaksoispojille. Nuo polvipaikat on tilaajalta itseltään ja hänelle tärkeitä kankaita. Oli toiveena saada ne mukaan housuihin..


Kaikki pöksyt on kokoa n.98 cm ja malli on omasta päästä.
Malli on kivan väljä, räppipöksy ja sopii hyvin monen malliselle muksulle. Nuo resorit antaa kivasti kasvuvaraa ja aika reilukin housu toimii hyvin päällä.
Sametit pääasiassa Eurokankaasta, paitsi tuo sininen on kirpparilta löydetty. Paikat vanhoja kankaita ja resorit sieltä täältä ostettuja :)

Täällä meidän talossa tapahtuu taas remontinkin saralta..siveltimet suhisee ja sirkkelit soi! Niistä lisää myöhemmin..mutta huomenna voisin postata "Tildan keittiön"..siitä tuli suloinen.. huomiseen siis!