sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulun iloja ja terkkuja lapista!

Terkkuja täältä Rovaniemeltä!
Pakkanen paukkuu ja ja lumi kenkien alla narskuu :) Joulu on mennyt mukavasti. Aaton olimme siis Heinolan mummulassa ja joulupäivänä ajelimme sitten tänne minun kotiini Lappiin. Tarkoitushan oli tänne ajaa jo aatonaattona, mutta kun mieheni ei ehtinyt saamaan pönttöuunin muurausta valmiiksi ajoissa, tuli suunnitelmiin muutosta. Ja ihan mukavaakin vaihtelua välillä joulun viettoon.
Alapuolella viimeisimpiä tekosia ja hauskoja hetkiä...
Tytölle tein aatoksi hamosen ja siihen sopivat legginssit. Tykkään kovasti lapsella myös noista musta-valko jutuista ja niitä voi yhdistellä tosi kivasti erilaisiin väreihin ja kuoseihin. Ja en sitten kuitenkaan halunnut varsinaista joulumekkoa tehdä, jotta on sitten muutakin käyttöä. Kuvaan on päässyt myös ihanainen hernesammakko..menee kivasti tuohon värimaailmaan! Tilda sai sammakon joululahjaksi kamultani TiaStarilta. Kiitos, on mieluinen! :)

Yllä olevat tyynyt tein lahjoiksi pikkusiskolleni ja isosiskoni vanhimmille tytöille. Materiaaleina ihan vaan lakanaa ja tuon kuvan painoin sabluunan avulla. Taakse siirtokuvapaperin avulla "reseptiteksti"! jokaisesta tytöstä.."Mistä on pienet Essit tehty?"...jne.. reseptejä oli aika hauska keksiä ja runoilla miehen kanssa yhdessä.
Alapuolella kuvaa maatuska tyynyistä jotka tein Tildan kummeille (Iloinen Koti) ja Heinolan mummulaan (Meidän Mummula). Korkeutta maatuskoilla n.50cm. Ihan vaan piirtelin maatuskoiden kropat kankaille ja annoin palaa. Tästä syystä ne on hieman eri mallisia ;)

Tänä vuonna joulupaketit näyttivät tältä. Jokaiselle pieni satu mukana ja paperi ihan vaan voimapaperia. Pikkutontut Tilda ja serkkutyttö olivat tosi reippaita joulupukin apureita. Lukivat pukille kirjaa ja auttoivat lahjojen jakamisessa.
Tytsy sai aivan todella upean villaisen Lappimekon Riihimäen tontulta. Suuri kiitos ja terkut sinne!
Ja eihän joulu ole mitään ilman kunnon joulumoiskautusta ihanalle serkkutytölle! Tästä se lähtee!!
:)

Ja loppuun vielä maireaa ilmettä jälleen! Tytön ihka ensimmäinen pastilli...siis sellainen xylitol juttu, jonka voi ruokailun päälle ottaa ja pysyy ehkäpä sitten hampaat paremmin kunnossa.
Nyt jatketaan leppoisaa lomailua. Paljon on kyläpaikkoja, joissa haluamme vierailla, käydä tunturissa ja kylpyläänkin olisi kiva ehtiä., niin ja oltiinpahan eilen tapsujen tansseissakin.. Ihanaa kun saa ns. ripustaa aivot narikkaan toviksi!








































lauantai 12. joulukuuta 2009

Sutinaa ja Säpinää!!

Viime viikot ovat olleet taas aikamoista sutinaa ja säpinää! Odotan jo kovasti joululomaa ja että pääsen rakkaitteni luo Lappiin, pois kiireen keskeltä. Joulussa parasta on yhdessä olo, äidin ihana joulupöytä ja lasten riemu.

Viime viikko meni aikalailla perinteisiin Wanhan ajan joulumyyjäisiin valmistautuessa. Olimme siellä siis tänään myymässä tekosiamme ja ihan kivasti kauppa kävikin :)

Tässä viimeisiä tekosiani ja muutamia hauskoja kuvia täältä kotoa...

Tein meille "uniformut" töihin ja myyjäisiin jne.. Tämä tunikamekko on siis ihan aikuisen kokoa. Kuvassa koko: 32-34. Kaava on Mamu Desing / Christina

Sama mekko takaa.. tosi kiva malli!

Tässä samalla kaavalla tehty mekko. Koko on: 92cm ja takaa ihan samanlainen kuin ylempi mekko.


Hello! Olen herra HUU!! Kauan olen jo mietiskellyt millaisia heijastimia tekisin. No tuloksena synty Herra HUU. Toiset tykkää että se on pöllö, toiset taas pitävät vaan kummana kummituksena. Ihan saa itse päättää :)


Ja tässä toinen setti.




Ja heijastimet takaa. Olen pahoillani kuvien kamalasta keltaisesta valosta, mutta salaman kanssa tuo heijastin näyttää niin hurjalle.

Meikkipussukoita. Ihan tuolla perusmallilla. Välissä pehmyt huopavanu.

Tilda tyttömme kaveri täytti 2.v ja lahjaksi hänelle nuken mekon. Ja joo..ylläri, ylläri tuolla samaisella kaavalla kun nuo ylemmät mekot! Hurahdin hieman.. :)



Noita ihania "Homemade" lappuja ostin paikallisesta kangaskaupasta, kun olivat vaan kertakaikkiaan niin nättejä. Ja niitähän pitää sitten pukata joka paikkaan.
Alemmassa kuvassa todistusaineistoa siitä, että meän talon lähes joka ikkuna on täynnä pieniä käden ja nenän kuvia. Tilda niin kovasti tahtois nähdä edes vilauksen tontusta.




Siivoilin kaappeja yhtenä päivänä ja sieltähän löytyi laatikoittain mun vanhoja kisa ja esiintymisvaatteita. Lajinahan mulla on ollut vuosikausia tanssi.. Ja niitä sitten tytönkin piti päässä mallaileen ja aika hilpeelle näyttää. YO!!

Alemmassa kuvassa: "Hei voisko joku auttaa..miten täältä pääsee pois??"

Mie rakastan sinua!!!!!

Mukavaa viikonloppua kaikille!