Hei kaikille!! Täällä ollaan, vaikka jälleen on kulunut tovi viime postauksesta. Tässä välissä on tehty kovasti töitä, käyty Turussa ristiäisissä ja olinpas viime viikonloppuna vanhojen tanssi kolleegojieni (kirjoitetaanko se noin??!!) kanssa tukholman risteilyllä, verestämässä vanhojen show vuosien muistoja. Oli aivan ihanaa nähdä pitkästä aikaa!! Tukholmassa tuli sitten päivä kierrettyä kirppareita ja onhan se vaan fakta, että ruotsissa kirppari toiminta on hiukkasen edellä..kirpparit ovat ihania putiikkeja ja tavaraa on paljon ja edullisesti. Toki ruotsissa ei ole ollut varsinaista pula-aikaa ja näin ollen tavaraa on kertynyt isot määrät ja tavaran arvokin on silloin alhaisempi.
Ompeluksia olen töissä tehnyt jonnin verran ja näistä kuvaa alapuolella. Huomenna pääsen vihdoin päivällä haravoimaan pihaa ja laittamaan paikat talvikuntoon. Ja nyt lupaan, jotta napsaisen pari kuvaa talosta ja sen uudesta "mekosta"..olen tästä talo prokkiksesta paljon puhunut, mutta kuvia en ole vielä päässyt ottamaan. Huomenna siis luvassa "todistus aineistoa", jotta ette luule että puhun ihan omiani! :)
´Tampellan Paratiisi kankaasta hupullinen mekko. Koko n. 92 cm.
Raitaisesta velourista raglan hihainen paita. Norsun aplikon eri värisillä joustofrotee tilkuilla. Heh..olen näköjään vaan heittänyt paidan tuohon pöydälle ja räpsäissy kuvan! Sen verran on paita riepu mutkalla.
Muutamat lompakot lisää, kera rannelenkin.
En ole ikinä virkannut..tai siis olen ala-asteella kauan sitten jotain pyyhkeen reunapitsiä, mutta nyt olen innostunut tekemään tuollaisia erilaisia koreja trikoo matonkuteista. Tällaisia tein töihin ja kotiin tein yhden tosi ison tytön nuken vaatteille..täytyypä siitäkin kuvaa vielä myöhemmin laittaa. En siis todellakaan ole mikään haka virkkuu koukun heiluttaja, mutta harjoituksen kautta tulee joka korista ehkäpä hiukan parempi.
ISO lelukoppa pojan viikareille. Tai siis miksi ei tytöllekin, mutta luulen että tämä voisi olla enemmän poikien mieleen. Kuva vääristää kyllä tätä kokoa, koska kopan korkeus on noin 45cm ja halkaisija n. 35 cm.
Näiden höpinöiden myötä toivottelen kaikille ihanaa ja leppoisaa viikonloppua. Nauttikaa syksyn pimeistä illoista ja kynttilän valosta!
Nyt unille...zzz zzz Öitä!
Näiden höpinöiden myötä toivottelen kaikille ihanaa ja leppoisaa viikonloppua. Nauttikaa syksyn pimeistä illoista ja kynttilän valosta!
Nyt unille...zzz zzz Öitä!
Voi miten ihania ompeluksia ♥
VastaaPoistaMinä olen myös haaveillut virkkaavani noita koreja, kun löytäisi vain aikaa sille, tai löytäisihän sitä jos istuisi vähemmän tässä koneella! :)
Onpas mukavaa, kun olet taas joutanut kirjoittelemaan :)
VastaaPoistaMinäkin innostuin tuosta virkatusta korista, tosi kaunis! Voi kun saisi itsekin kokeiltua, miten virkkaus luonnistuu..
Myös lelukoppa on mahtava!
Kivoja ompeluksia, erityisesti tykkäsin noista lompakoista. Lelukorien virkkaamisesta olen itsekin tehnyt, tykkään tehdä korin reunat aika pitkinä ja taittaa alas. Siten reunoista tulee tukevat ja kori pysyy tyhjänäkin hyvin auki. :)
VastaaPoistaIhania lompsia ja pirtsakka mekko=)
VastaaPoistaTykkään kaikista ja myös livenä ihania...
VastaaPoistaIhania ompeluksia taas :) Lompakot varsinkin tosi hienoja ja ihanista kankaista. Miten saat tuon lelukopan pysymään noin tukevana noista reunoista?
VastaaPoista