tiistai 4. toukokuuta 2010

Polvipaikka pöksyä

Vappu oli ja meni.. kivasti menikin! Anoppilan mökillä kävimme avaamassa savusaunakauden tällekin kesälle. Ei ole olemassa parempia löylyjä kuin tuolla kyseisessä saunassa. Voi että mie nautin, ku sinne pääsen itteäni vihtomaan :) Ekaa kertaa myös grillailtiin vappuna. NAM!

Olen myös ehtinyt taas hieman ompelemaan, vaikkakin ensi viikolla taas sitten vähän enemmän on aikaa koneiden kanssa peuhata. Mie oon taas hurahtanut vakosamettiin!. Tai no olen oikeastaan aina tykännyt sametista ja ajoittain siitä tulee tehtyä enemmänkin ompeluksia. Tällä kertaa tein polvipaikka housuja levein resorein. Nää mie tein Tildalle, mutta olivat vielä aivan liian reilut, vaikkakin toimivat noiden leveiden resoreiden ansiosta. Nämä pöksyt kuitenkin ovat jo löytäneet uuden omistajan, jolle ovat passellimmat kuin tuolle meidän kirpulle. Kirpulle onkin tulossa jo samanlaiset, mutta pienemmät. Tykkään ihan TOSI paljon tuosta värimaailmasta!!

Tiiän ihan tasan tarkkaa jo millaisen paidan / tunikan teen housuihin kaveriksi Tildalle.
Näissäkin on minun silmää miellyttävä meininki väreiltään. Nämä on mulla töissä myynnissä.


Ja nämä puolestaan tein tilauksesta kaksoispojille. Nuo polvipaikat on tilaajalta itseltään ja hänelle tärkeitä kankaita. Oli toiveena saada ne mukaan housuihin..


Kaikki pöksyt on kokoa n.98 cm ja malli on omasta päästä.
Malli on kivan väljä, räppipöksy ja sopii hyvin monen malliselle muksulle. Nuo resorit antaa kivasti kasvuvaraa ja aika reilukin housu toimii hyvin päällä.
Sametit pääasiassa Eurokankaasta, paitsi tuo sininen on kirpparilta löydetty. Paikat vanhoja kankaita ja resorit sieltä täältä ostettuja :)

Täällä meidän talossa tapahtuu taas remontinkin saralta..siveltimet suhisee ja sirkkelit soi! Niistä lisää myöhemmin..mutta huomenna voisin postata "Tildan keittiön"..siitä tuli suloinen.. huomiseen siis!







6 kommenttia:

  1. Aiivan ihastuttavia housuja!! <3 Voi että olet osannut yhdistää ihanat värimaailmat housuihin!! Joillakin sitä on silmää taiteelle! (Ja toisilla taas ei...) ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania housuja! Niin kiva malli ja aivan ihanaiset värit.
    Nuo ylimmät punapilkku-paikalliset housut ovat kyllä miun suosikki <3

    VastaaPoista
  3. Ihania! Tosi kivan mallisia! Keittiökuvia odotellessa... =)

    VastaaPoista
  4. Kivoja housuja olet tehnyt:) Ylimmäiset on munkin suosikit värimaailmaltaan. Mäkin olen tosta vakosametista ommellut housuja, ilman resoreita kylläkin, mutta nuo resorit tuo näköjään väriä ja ryhtiä housuihin! Nyt on hupputakki työnalla vakosametista, täytyykin resoria kokeilla siihen:)

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihania housuja ♥ Varsinkin nuo ylimmät!!

    VastaaPoista